HAK

Painijaoston puheenjohtaja vaihtuu

Jasse Junkkarin lopettaessa henkilökohtaisista syistä painijaoston puheenjohtajuuden, ottaa lennossa pestin vastaan Tuomas Matilainen.
Tuomas on useimmille tuttu kaveri Kaapelilla. Hänen vastuullaan on kehittää edelleen painijaoston toimintaa. Idearikkaana ja dynaamisena henkilönä hän tuo varmasti uutta ja kaivattua virtaa painitoimintaan. Mies on ehtinyt urheilin ja erityisesti kamppailu-urheilun puolella tehdä vaikka mitä!

Ohessa Tuomaksen oma lyhyt kuvaus itsestään:

Synnyin 1986 Helsingissä. Ensikosketuksen kamppailu-urheiluun sain 7-vuotiaana aloitettuani karaten.

Kaapelitehtaaseen tutustuin vuonna 2000 Helsingin Jujutsuklubilla järjestetyn potkunyrkkeilyn alkeiskurssin ansiosta. Pystykamppailun parissa olenkin jumppaillut sieltä asti. Matkan varrella olen saavuttanut muutaman nuorten Suomen mestaruuden potku- ja thainyrkkeilyssä. Brassijujutsussa sain sinivöisten SM-kultaa vuonna 2010 ja vapaaottelun SM-hopeaa samana vuonna.

Puntti on 15-vuotiaasta saakka seurannut mukana, ja silloin tällöin myös kuulantyöntö ja kiekonheitto, joista teininä tuli useampi piirimestaruuskin.

HAK:lla olen pyörinyt säännöllisen epäsäännöllisesti koko Kaapeli-aikani – viimeiset pari vuotta säännöllisemmin myös punttisalin puolella.

kuva